Kansakoulumme

Kansakoulumme

lauantai 27. joulukuuta 2014

Ulkona

Jos sisätilat meidät hurmasi kauneudellaan silloin ensimmäisillä kerroilla jo ilman remonttia, hurmasi koti pihapiirilläänkin joka on iso ja hyvin hoidettu. Talvisena päivänäkin maisema on mitä kaunein.




Punainen rakennus on 80luvulla rakennettu pihasauna jossa on sauna, pukuhuone, ja saunatupa sekä erillinen työkaluvaja.
Rakennus vaatii ikkunoihinsa hiukan ristikkoja jotta sopii paremmin vanhaan tyyliin.
 

 


Syksyllä kaiveltiin tallin ylisiä ja alisia ja löydettiin sieltä heinäseipäitä mistä tehtiin lyhdylle paikka.
 
 

 
Yläkerrassa on meillä vielä kolme isoa makuuhuonetta, aula ja wc joten tilaa riittää eikä lopu kesken. 


 
Lasiverannan kautta tullaan pääeteiseen.

 
Kuurassa kaikki. Iso havukranssi on itsenäisyyspäivän viikonlopulta Tallinnan torilta ostettu.
 
 

 
Sivueteisen takana on tamppausteline jossa eilen Petri tamppasi paukkuvassa pakkasessa kaikki matot.
 
Täältä tallille on ihan lyhyt matka, kymmenisen metriä.
 
 
Tallissa on isot ja käytännölliset tilat kaikille hevosten tavaroille. Esittelen tallia myöhemmin enemmän.
 
Hevosilla on molemmilla omat tarhansa ja jaettu pihatto. Vanhassa blogissa kerroinkin enemmän siitä kun toinen hevosistamme mursi jalkansa kun ottivat pahasti yhteen. Siitä lähtien ovat asuneet erillään mutta vaikuttavat tyytyväisiltä.
 
 
En voisi parempia ratsastus tai katsastus maastoja toivoa. Hevosetkin saavat seurailla päivän mittaan metsän eläimien, kauriiden, peurojen ja hirvien puuhia pellolla. Metsäisissä tarhoissa riittää puuhasteltavaa ja puita purtavaksi.
 
 
Muistattekos meidän pienen pojan joka muutti meille joka syntyi vuosi sitten ja joka ei ole enää pieni?
 
 
Vihtori on kasvanut isoksi, vaikka mustaterrieriksi onkin vielä pikkukirppu. Kasvu tietysti jatkuukin vielä. Kertoilen tästäkin valloittavasta persoonasta myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)