Kansakoulumme

Kansakoulumme

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Hääkutsut kuorissaan

Sitä piti sanomani että kutsut lähtivät kohti uusia omistajia. Toivon että kaikki kutsutut saavat kutsunsa eikä kaunokaiset jää postiin seikkailemaan.

Esittelen kutsuja paremmin myöhemmin, kunhan on ensin varmaa että kaikki kutsutut ovat jo saaneet aukaista kutsunsa ensin. Minulla nimittäin on sellainen kutina että jotkut saattavat seurata tekemisiämme myös täältä blogin kautta :)


 48kpl kutsuja lähti siis toivottavasti ilahduttamaan ihmisten kesää

Postimerkkejä käytiin katsomassa postissa. Haluttiinkin lopulta sormusmerkit vaikka kliseisiä sinänsä ovatkin. Kerrankos saadaan sormusmerkkejä käyttää joten, ei lopulta kauaa mietitty ja otettiin ne.


Tilattiin kaikki kutsujen paperituotteet valmiina painotalosta. Itse tehtävää ei kutsujen kohdalle tullut muuta kun koristenauhojen askartelu. Loppujen lopuksi niissäkin oli valtava homma ja väkersin nauhoja useamman päivän. Lopputulokseen ollaan tyytyväisiä.




Nippuja sen ihanan astiakaapin päällä


Haluaisitteko nähdä sen uuden 1800 luvun lopun astiakaapin? Olen vihdoin hionut ja saanut maalattua sen loppuun!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)