Kansakoulumme

Kansakoulumme

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Luopumista, uuden alkua

Heinäkuussa teimme raskaan päätöksen. Niin raskaan että vieläkin, usein kyynel vierähtää sitä muistellessa. Päästimme pippurisimman hevosen jonka olen koskaan tavannut taivaaseen. 

Suomenhevosemme Aletta lähti heinäkuisena aamuna aamukasteen saattamana viimeiselle matkalleen. En ikinä unohda sitä tunnetta kun viimeisen kerran pakkasin rakkaan ystäväni traileriin, syötin leipää, heinää ja kaikkia herkkuja, kaikki mitä meillä oli. Hyvästelin, pitkään ja hartaasti, viimeisen kerran.


Jouduimme luopumaan Aletasta pitkän harkinnan jälkeen. Jo toissa kesänä hevonen antoi olettaa merkkejä hyönteisallergiasta. Hankaili itseään sillon tällöin ja jouhia katkeili. Tilanne uudessa kodissa, uudessa ötökkäympäristössä paheni, pahasti. Aletta oli tosi ärtynyt ja hännän jouhet olivat jo melkein mennyttä. Ongelmahevoselle ihottumahupun pukeminen oli mahdoton juttu, kaikki suihkepullot saivat tämän hyppimään seinille. Ihottumaisen issikan omistajana resursseja olisi ollut, mutta hevonen ei olisi sitä halunnut. 


Aletta oli niiiiiin vaikea.  Vaikea. Vaikea. Siitä ei tykännyt lisäkseni monikaan, mutta minä rakastin sitä. Se oli sisimmässään lempeä, jos sitä kohteli hyvin, rehellinen ja äärimmäisen herkkä hevonen jolta mikään ei jäänyt huomaamatta. 



Nyt syksyllä muistelemme ystäväämme kaiholla, mutta kuitenkin, olemme sitä mieltä että teimme ainoan oikean päätöksen. Sairas hevonen sai parhaan mahdollisen lopun, ilman kärsimystä.

Koska mietitte varmaan mitä sen jälkeen issikallemme tapahtui, kerrottakoon että tallia asuttaa nyt kaksi issikkaa. Omamme Brudi ja ylläpito papparainen Rimppu. Rimppu on ollut minulla ylläpidossa jo vuosia sitten ennen Aletan ostamista. Se palasi siis takaisin meille, kolmen vuoden jälkeen. Issikkaihmiset tietävät mitä tarkoitan kun sanon että hevoset kohdatessaan olivat heti niinkuin eroa ei olisi koskaan ollutkaan. Parhaat ystävät. Yhtä laumaa. Hevosten elekielestä pystyy päättelemään niin paljon.

(Tämä kuva kaveruksista otettu maaliskuussa 2012)

Meidän talli on ollut nyt jo hetken yhtä äänekästä hirnujaa hiljaisempi.
Nyt tallilla on sellainen issikkamaisen rauhallinen tunnelma. Ei hosuta eikä hötkyillä. Issikat ovat helppoja hevosia. Tyytyvät vähään ja ovat pääsääntöisesti aina hyvällä tuulella. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan hevosrintamalla, mutta nyt mennään näillä, ja hyvä niin!

2 kommenttia:

  1. Kun kerroin tässä joku päivä sitten tytärlapselle, että teillä on Issikoita, niin olisitpa kuullut sen ilahtuneen "ai" -kommentin :) Meri tykkää Issikoista, vaikka tykkäähän tuo hevosista ylipäätään kun on monta vuotta ratsastanutkin jos minkälaisella konimuksella. Kyllä hevosissa on, kuten tietysti kaikissa eläimissä, todella persoonia. Luopuminen on aina surullista, mutta lähtökohtana pitäisi olla just tuo, että eläimen parasta ajatellaan ennen kaikkea, kuten teillä on selvästikin tehty. Jos eläin kärsii, on sen kannalta parempi päästä kärsimyksistään. Mukava kuulla, että vanhat kaverukset saivat jälleen toisensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, issikat erityisesti ovat valloittaneet monien sydämmet :) tämä
      Hevonen oli kyllä ihan omaa luokkaansa ! Iso persoona.

      Poista

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)