Kansakoulumme

Kansakoulumme

lauantai 26. joulukuuta 2015

Hevosten joulu!

Hevosten joulu pitää pitää aika tavanomaisena ruutiinien ja kellonaikojen suhteen. Ei tuplaheiniä tai kahmalokaupalla kauraa, muuten saattaisi tulla lekurikeikka.

Jotenkin eläimiäkin aina silti haluaa muistaa. Hevosille käytiin hakemassa Agrimarketista kassi kaupalla ruokalaatikoiden täytettä.


Tämä huone mistä kuva on otettu on ruokintahuone. Siitä on suora käynti pihattoon ja pihatosta ulkokatokseen. Tosi kätevä homma, saadaan sisäkautta vietyä ruoat jos tarvetta. Pihatto on iso ja sen saa täysin suljettua sairastapauksen varalta.


Meillä ei ole porkkanaa tarjolla aina, mutta joulun kunniaksi meillä on sitäkin iso säkki. Ovat saaneet tästä jo muutaman... Ja näyttää sitä huuli käyvän pussissa aina oven ollessa auki, jos sieltä jotain saisi..


Ruokiin ei pääse hiiriharmaa käsiksi kun ovat näissä ikean kätsyissä laatikoissa. 


Meillä syödään pieni annos prixiä vähän ikään kuin palan painikkeeksi ettei kivennäiset jää pohjalle


Kivennäistä

ja

Pellavaa


Koitetaan pitää ruokinta aika simppelinä koska uskon että vähempi on tässä parempi. Syötetään kuuriluontoisesti rautaa ja sinkkiä ja muuta tarpeellista. Valkosipuli menee talviaikaan oikeastaan koko-ajan.



Meillä kun asuu eläkeläishevonen niin hänen ruokaansa ja vitaamiineihin olemme toki perehtyneet. Rimppu saa lääkkeensä lisäksi vitaamiinirouhetta ja biotiiniä.



Tallin vanhat hirsiseinät on upeat. Meillä on tarkoitus ensi kesänä jatkaa maalaamista tallissa jotta saadaan raakalauta valkoiseksi ja hirsiseinät jäävät ennalleen, tottakai. 


Pienillä rehumäärillä liikutaan.

Oviaukko rehuhuoneeseen näyttää tältä



Heinäpaali tulee läheltä ja se tuodaan aina tähän aukkoon. Nyt on paali jo murskana mutta tähän mahtuu suurikin paali tai vaikka useampi.


Mitäs siellä pihatossa sitten joulusteltiin?

Vaihdettiin putipuhtaat kuivikkeet tietysti!





 Hauskaa että hevoset laduntavat jouluna tyytyväisinä :)


Tallirakennus ja katos-siipi sulassa sovussa!

4 kommenttia:

  1. No onpas somat tilat hepoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy esitellä loimihuone ja satulahuonekkin kunhan kerkiää :) ovat vielä keskeneräistä, mutta mikäpä ei olisi ;)

      Poista
  2. Onko teillä kenttää käytössä, vai ratsasteletko maastossa ? Ja tosiaan nämä heppajutut on tosi kivoja sisustus aiheisten postausten ohella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän piti jo syksyllä tehdä kenttä, mutta sitten oli häät ja sitten keittiöremppaa.. Ensi kesäksi juuri laadin Petrille listaa: lauta-aidat hevosten aitauksiin ja kenttä! Joten toistaikseksi kuljetaan vaan maastoissa :) kiva, tulen kyllä nyt ottamaan heppoja enemmän blogiin mukaan, ovat selvästi kiinnostava osa, moni pitää erityisesti issikoista, en voi kieltää ;) saatan toki olla myös puolueellinen...

      Poista

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)