Kansakoulumme

Kansakoulumme

tiistai 20. lokakuuta 2015

Valmisteluja

Joulun  valmistelua. En viitsi vielä alottaa joulutusta, en täällä enkä kodissa. Jouluttamisen olen aloittanut jouluttajien Facebook sivuilla jossa on takuulla vain jouluihmisiä 100% sellaisia jotka heinäkuussa odottavat glögiä ja pipareita saapuvaksi kauppojen hyllyille.

Puhutaan vakavasti. Aloitimme jo joulukautemme glögin muodossa viikonloppuna. Jos joulukauden aloituksen voi niinkin tulkita pesin ja silitit kaikki joulutyynynpäälliset, kaivelin joulukoristeet ja valosarjat yläkerrasta ja askartelin muutamia paketti ja joulukortteja.



 Jokavuosi meillä on ollut pakettikorteissa joku yhteneväinen teema. Nimikirjain, nimikirjaimet jne eri fontein. Nyt tein poikkeuksen pienimmän lahjansaajan pakettikorteissa ja laitoin söpöt kuvat kortteihin!



Joulukorteissa niin ikään on joka vuosi eri teemat. Tänävuonna pinnalla kauriit tai peurat, mitä näitä nyt on.



Askartelin myös viimevuotisesta joulukalenteristamme taulun. Oli niin kaunis kuva, sopii meille!


Se joulusta? No ehkä toistaiseksi. Marraskuun puolivälin jälkeen meinataan viimeistään valloittaa koti punaisella..Mitä me tehdään ennen sitä? Me kootaan meidän uutta keittiötä! Jouluksi 2015 valmiiksi missio on aloitettu ;)

lauantai 17. lokakuuta 2015

Vanhan talon energia

Toiset uskoo, toiset ei. Puolestani jokainen saa ottaa oman mielipiteen asiaan.

Meillä kotona on selvästi jotain energiaa. En lähde tässä mitään "kummitusjuttuja" luettelemaan sillä niihin ei voida aukottomasti esittää eikö löytyisi joku luonnollinen tekijä.



Meillä täällä talon hengen tuntee ja aistii. Täällä ei ole pelottavaa, muttei myöskään ihan tavallista. On jännä tunne istua sohvalla, kun ihan yhtäkkiä tulee tunne etten ole kotona yksin, vaikka siis olen. Koirat reagoivat välillä kummasti, tai murisevat tai tuijottavat nurkkiin tai pimeyteen.


Haettiin tänään laatikoita yläkerrasta ja otin samalla kuvia vintiltä tämän postauksen kuvitukseksi. Vinttimme on kyllä vaikuttava paikka. Hirret ovat ihan uskomattoman jämäköitä ja käsin tehtyjä. Historian havinaa.



Se mitä viime talvena tapahtui havahdutti. Meillä on vierashuoneen vieressä kylmä huone josta tulee joskus jotain. Se oli ihan täynnä vierashuoneesta kerättyä romua, lattiasta kattoon. Huoneessa ei ollut patteria päällä koska väliovi falkasi sen verran lämpöä olohuoneen puolelta että huone pysyi reilusti plussalla kelistä huolimatta. Yksi kerta äkkiarvaamatta käväisin "romuhuoneessa" tekemässä jotakin ja se oli tulikuuma. Patteri oli täysillä, niin kuumalla kun sen saa. Säätönupikan suojakuori visusti päällä. Hälytin Petrin ja tivasin miksi oli laittanut lämmityksen päälle ja tavaratkin olivat turhan likellä patteria. Ei kuulemma ollut laittanut, ja koirillakaan ei ollut mitään mahdollisuutta olla osuutta asiassa.



Kului pitkän aikaa patteri episodin jälkeen ilman sen kummempia sattumuksia kun pari viikkoa sitten minua karmi. Olin jo pidemmän aikaa ihmetellyt miksi meillä napsuu joku asia. Säännöllisen epäsäännöllistä napsutusta koitin paikallistaa ainakin viikonpäivät. 

Yksi aamu oltiin Petrin kanssa keittiössä ja seisottiin ja juteltiin siinä niitä näitä ja keittiön vedenkeittimen nupikka napsahti päälle ja vesi alkoi keittyä. Siitä päivästä lähtien meillä ei ole olleet seinässä kahvin keittimet, paahtimet tai vedenkeittimetkään. 



Realisti keksii näihin kaikkiin tieysti heti luonnollisen selityksen mutta, kun elää ja hengittää tätä taloa sen vaan tuntee, jos tuntee.

Täällä on muutkin kun me aistineet jotain erikoista, mutta koska en halua puhua kun itsestämme jääköön ne kertomatta. 

(Kirjastohuoneesta lähtee tälläiset portaat yläkertaan. Vaativat vielä harmaata maalia portaiden pintaan ja seinäpaneelit valkaisun. Yläkerrasta tulee meille ihana paikka kun saadaan se tehtyä.)

Olen aina ollut ihan kauhea jänishousu. Asuessani aikoinaan kerrostalossa pelkäsin siellä kuollakseni yksin. Täällä en pelkää yksin. Tunnen kyllä joskus selkäpiissä pientä karmintaa kun paikat kolisee ja koirat murisee, mutta lohduitan itseäni sillä että elävä ihminen on kuollutta vaarallisempi.
Jos täällä joku pitää talosta huolta, pitkööt. Voimme elää täällä kyllä kaikki sopuistasti yhes koos!

perjantai 16. lokakuuta 2015

Keittiöhaaveet

Meillä oli yksi häälahjatoive - jos halusi lahjoin meitä muistaa. Raha-avustus meidän unelmakeittiön saamiseksi. Ollaan tosi kiitollisia ja otettuja kaikista muistamisista ja ollaankin jo päästy haaveissa ihan konkreettisiin suunnitelmiin ja kohta jo ihan toteutukseenkin asti.

Kaikki lähtee tapetista, eikö?? Tapetti oli alunperin valittu vierashuoneeseen mutta muutinkin mieleni, kuinkas muutenkaan ja siitä tuleekin keittiömme sinivalkoinen osuus.




Päädyimme Ikea keittiöön! Jos joku nyt ajattelee että blaaah niin senkun. Ikeasta löytyi meille hyvä hinta ja kokonaisuus. Yllättävän hyvin Ikeassakin sai tehdä mittatilaustyyppisiä ratkaisuja ja persoonallisen toteutuksen. Näette sitten... :)


 Aamuaurinko!!! Tämä syksy on ollut kyllä paras ikinä. Joka viikonloppu pääsääntöisesti on paistanut aurinko (paitsi meidän hääpäivänä) :D Taas paistaa ja nautin lomapäivästäni, keittiösuunnitelmia tsekkaillen.



Huomenna olisi tarkoitus suunnata nokka kohti Ikeaa ja tuoda sieltä kotiin keittiö osineen. Remppavaiheeseen ei vielä päästä koska keittiön lattia tulee hoitaa kuntoon ennen sitä. Meille kävi hyvä säkä keittiörempan ajoituksen suhteen sillä Ikean keittiöviikot alkoivat juuri.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syttylaput

Meillä palaa syksyllä ja talvella joku tai kaikki pönttikset päivittäin. Sytyttäminen on sytykeruusujen kanssa ollut vaivatonta, mutta ilman niitä ÄRSYTTÄVÄÄ. Viimeksi kun lämmitin uuneja jäljelle jäi yksi sytykeruusu. Me ei syödä niin paljon kananmunia että saataisiin materiaalia ruusuihin. Kynttilän jämiä meillä sen sijaan on iso säkillinen. Muistin kuitenkin lukeneeni sytykelapuista joita onkin nopea ja helppo tehdä.



Sytykelaput ovat vanulappuja jotka kastetaan sulaan steariiniin. Yhden lapun hinnaksi ei tule juuri mitään kun ostaa ison pötkön vanulappuja.

Ensin kattilassa vaan steariini sulaksi


Ja sitten kun koko kynttilä on sulaa niin aletaan dippaamaan vanulappuja kattilaan. Hyvä apu hommassa on sellaiset pihdit.


Kun laput on kastuneet nostetaan ne leivinpaperille odottamaan kovettumista. Meillä kovettuivat sisällä 10 minuutissa, mutta täällä onkin aika kylmä :D

Näihin voisi lisätä väriainetta tai vaikka jotain tuoksuöljyä. Etsin mandariiniöljyäni mutta en löytänyt tähän hätään. Hauskan värisiä sytykelappuja sain kun sulatin tällä kertaa vaan keltaisia ja punaisia kynttilöitä sekaisin.



Nyt näillä sytyttelee taas monta pesällistä!

Toimiiko ne?


Syttyi hyvin, kohta saan jo pellit kiinni :)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Luopumista, uuden alkua

Heinäkuussa teimme raskaan päätöksen. Niin raskaan että vieläkin, usein kyynel vierähtää sitä muistellessa. Päästimme pippurisimman hevosen jonka olen koskaan tavannut taivaaseen. 

Suomenhevosemme Aletta lähti heinäkuisena aamuna aamukasteen saattamana viimeiselle matkalleen. En ikinä unohda sitä tunnetta kun viimeisen kerran pakkasin rakkaan ystäväni traileriin, syötin leipää, heinää ja kaikkia herkkuja, kaikki mitä meillä oli. Hyvästelin, pitkään ja hartaasti, viimeisen kerran.


Jouduimme luopumaan Aletasta pitkän harkinnan jälkeen. Jo toissa kesänä hevonen antoi olettaa merkkejä hyönteisallergiasta. Hankaili itseään sillon tällöin ja jouhia katkeili. Tilanne uudessa kodissa, uudessa ötökkäympäristössä paheni, pahasti. Aletta oli tosi ärtynyt ja hännän jouhet olivat jo melkein mennyttä. Ongelmahevoselle ihottumahupun pukeminen oli mahdoton juttu, kaikki suihkepullot saivat tämän hyppimään seinille. Ihottumaisen issikan omistajana resursseja olisi ollut, mutta hevonen ei olisi sitä halunnut. 


Aletta oli niiiiiin vaikea.  Vaikea. Vaikea. Siitä ei tykännyt lisäkseni monikaan, mutta minä rakastin sitä. Se oli sisimmässään lempeä, jos sitä kohteli hyvin, rehellinen ja äärimmäisen herkkä hevonen jolta mikään ei jäänyt huomaamatta. 



Nyt syksyllä muistelemme ystäväämme kaiholla, mutta kuitenkin, olemme sitä mieltä että teimme ainoan oikean päätöksen. Sairas hevonen sai parhaan mahdollisen lopun, ilman kärsimystä.

Koska mietitte varmaan mitä sen jälkeen issikallemme tapahtui, kerrottakoon että tallia asuttaa nyt kaksi issikkaa. Omamme Brudi ja ylläpito papparainen Rimppu. Rimppu on ollut minulla ylläpidossa jo vuosia sitten ennen Aletan ostamista. Se palasi siis takaisin meille, kolmen vuoden jälkeen. Issikkaihmiset tietävät mitä tarkoitan kun sanon että hevoset kohdatessaan olivat heti niinkuin eroa ei olisi koskaan ollutkaan. Parhaat ystävät. Yhtä laumaa. Hevosten elekielestä pystyy päättelemään niin paljon.

(Tämä kuva kaveruksista otettu maaliskuussa 2012)

Meidän talli on ollut nyt jo hetken yhtä äänekästä hirnujaa hiljaisempi.
Nyt tallilla on sellainen issikkamaisen rauhallinen tunnelma. Ei hosuta eikä hötkyillä. Issikat ovat helppoja hevosia. Tyytyvät vähään ja ovat pääsääntöisesti aina hyvällä tuulella. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan hevosrintamalla, mutta nyt mennään näillä, ja hyvä niin!

Ajassa eteenpäin

Ohi on, kesä ja häät!

Ehtiipähän taas bloggailla, pimenevinä iltoina.

Häät oli ja meni oikein ihanasti ja suunnitelmien mukaan. Osa kuvista on vielä saamatta, odotamme niitä malttamattomina. Palailen hääkuvien kera tänne myöhemmin.

Kotona on jo syksyn tuntua, sisällä ja ulkona. Lämpimästä syksystä hypättiin yhdessä yössä kylmäksi. Meillä sen tuntee, sisälläkin.  Tossut on kaivettu esiin pusseistaan ja niitä onkin taas joka huoneessa. Kiitos naapurillemme jolta saimme lahjaksi upeat tossut! Hyvin ovat palvelleet :)


Lasiveranta on saanut syysasunsa. Callunat puuttuvat vielä. Laittelin callunoita ulkosaunan, tallin ja sivuoven edustoille, mutta täältä ne vielä puuttuvat.


Verannan syysasuun kuuluvat tietysti kynttilät ja jotain muutakin pientä.. Ensimmäiset kaamosvalomme. Virittelin ikkunoille ihanat valot tänään. Kyllä iltavalaistuksessa varmasti ovat kauneimmillaan.




 Jouluksi sisustus verannalla muuttuu luonnollisesti punaisemmaksi ja jouluisammaksi. Paljon on ideoita mutta eletään nyt kuukausi eteenpäin, sitten voi tontut jo tulla.


Koska vernata sai syksyisen asunsa on sisälläkin haettu syksyisempiä sävyjä sisustukseen. Yleensä puran kesän jälkeen kaikki siniset merihenkiset jutut pois ja laitan tilalle jotain maanläheisempää. Niin myös tänävuonna.




Älyttömän kauniita syyspäiviä on ollut, jokapäivä. Aurinko paistaa päivittäin ja se piristää kyllä mieltä. 



Huomaamatta sitä kerää kynttilöitä vähän jokaiselle tasolle ja pöydälle. Meillä ne kynttilät palaakin ihan päivittäin, osaksi tunnelman, osaksi lämmön takia. 





Enkä voinut vastustaa kiusausta... Sisällekkin yksi valosarja!


 Lienee kaikille selvää että tämä mennyt kesä oli satokesistä surkein. Niin kävi meillekkin, satoa tuli kasvimaalta huonosti. Istuttamistani kurpitsan siemenistä kaikki itivät, elivät kasvimaalla mutta vain yksi teki YHDEN kurpitsan. Olen ylpeä tästä! Kurpitsan taru oli kuitenkin vähän surullinen. Ainut kurpitsa ei ehtinyt kypsyä valmiiksi asti kun pakkaset purivat. Jouduin pelastamaan kurpitsaparan sisälle lämpimään vaikka väri ei ollut päältäkään vielä valmiin oloinen. Raakaa oli. Liian raakaa syömiseen. Siemenet sain talteen, kaikki loput meni bioroskikseen, ikävä kyllä.



Kurpitsa pääsi kuitenkin etuovelle ilahduttamaan syksyämme koverrettuna. Jotain käyttöä tällekkin sinnikkäälle kurpitsalle :)