Kansakoulumme

Kansakoulumme

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Mä olen Neva!

Joskus tein postaus-sarjan eläimistämme. Nyt voisi olla aika puhua suut puhtaaksi uudelleen, kun lauma on vähän muuttunut ja saanut myös uusia jäseniä. Vihtori pääsee tietysti Prudin kanssa uudelleen ääneen silläki hekin ovat vanhenneet ja viisastuneet iän myötä.

Neva


Mä oon reilu 4kk vanha pyreneitten koira, tai pyrre niinkun kaikki sanoo. Mä muutin tänne mun kotiin heti sillon ekana viikonloppuna kun tulin luovutusikäseksi. Eka automatka oli ekat viis minsaa aika jännää, mut sitten, mä olin ihan cool. Täällä kotona oli iso musta karvakaveri joka tervehti mua heti häntä heiluen ja meistä tuli heti kavereita. Vihtori tykkää vissiin musta ihan sikana, ainakin me leikitään melkein aina, jos ei nukuta. Hevosista tykkäsin aluks aika paljon, mutta sit mua alko ärsyttää koko hevostalli. Aina kun halusin mennä sinne aitaukseen syömään kakkaa niin mun nenä napahti siihen hirveeseen sähkönaruun ja mua sattu ihan sairaasti, ja juoksin kuistille. Mun porukat oli kuitenki sitä mieltä että mun pitää oppia, ettei hevosten jalkoihin mennä - NIIIIIIIIN JULMIA!!



Ekaks musta tää koti oli liian iso enkä halunnu olla kun keittiössä. Nykyään mä meen jokapaikkaan mutta toisinaan mun menoa rajoitetaan kun ne ei haluu että oon jossain kaukana tekemässä pahojani... Okei, pakko myöntää, oon tehnyt pikku jekkuja täällä. Mä halusin iltasin nukkuu rauhassa niin purin niiltä makuuhuoneen telkkarijohdot poikki - eipähän kato sitä töllöä sit enää. Muutenki, johdot on vaa niiiin kivoja järsii, vaiks nykyään mun saatavilla ei oo enää johtoja kun oon yksin.




Mä haluun välillä totella kaikkee kun mulle huudetaan vaiks pihalla. Joskus lähen karkuun jos en haluu sisälle, koska mä haluun ite päättää mitä teen. Mä ihmettelen miksi Vihtori on niin lapanen että se tulee aina kun kutsutaan, mä oon sitten perjaatteesta päättänyt että mä en ainakaan tuu - saavat hakea jos on niin tärkeetä siellä sisällä.




Mä osaan kyllä istua ja mennä maahan. Okei, oon antanut vähän periksi ja ruokakuppia osaan odottaa istuen että saan luvan syyä. Arvatkaa vaan meinasko mennä hermo kun muutin tänne, ja aina kun olin pääsemässä kupille se otettiin multa pois. Vähänkö mulla meni kauan tajuta että mitä ne haluu että mä teen. Nyt oon jo oppinut, pitää vaan istua ja odottaa ja sitten saa vasta.

Vihtorin kaa mulla on super hauskaa. Sen turkki on ihan sairaan kiva, mun hampaat jää sinne takkuihin ja niistä saa hyvän otteen missä riippua kiinni vaikka se yrittäis juosta. Musta on tullut jo aika nopee ja välillä pihalla pääsen siltä karkuun. Me ei ikinä riidellä koska ollaan kavereita. Vihtori antaa mun syödä sen kupistakin, mut kerran kun yritin ottaa sen luun se haukahti, sillon sitä ei sit vissiin saanutkaan ottaa.



Mä tiiän minkälainen pyreneittenkoiran pitää olla ja mä oon päättänyt tulla sellaseksi. Mä haluun vahtia pihalla kaikkee ja välillä oon vähän alkanu kokeilla haukkumista silleen häntä pystyssä, sit juoksen ympäriinsä ja vähän haukun, vitsit se on hauskaa.
Muutenski haluun olla tosi omaehtonen, mutta porukoiden koulutusinto vähän rajottaa, kun pitäis välillä totellakkin. No voin mä välillä totella, kunhan ei ihan aina tartte, tai sitten juoksen vaan karkuun, koska mun vauhti kasvaa viikko viikolta eikä ne mua enää kiinni saa.

Ps: Jos sellanen namipurkki keittiön kuistilla kolisee, tuun kyllä aina ulkoa sisälle, koska sielt saa aina herkun jos tulee..

2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)