Kansakoulumme

Kansakoulumme

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Nautiskelua kesäpihalla

Viimeinen lomaviikko on mennyt pihalla viltin päällä lueskellessa ja aurongossa kylpiessä. Vähän on puutarhahommiakin tehty samalla, marjapensaiden juurille täytyisi laittaa kuorikatetta. Petrin piti rakennella marjapensaille myös marjatuet. Meillä pensaita riittää, joten, siinä pieni askare vaikka tulevalle viikonlopulle.




Viime vuonna olin harmissani kun missään - ei siis missään ollut pihlajanmarjoja. Itse en välitä niinkään kokkailla niistä mitään, mutta askartelumahdollisuudet... Nyt meinaan kerätä marjoja talteen kunhan pullistuvat ja punastuvat. Askartelukirjoissani muistelen olleen jotain tosi kivoja kranssi ja pöytäkoristemalleja




 Viime vuonna omenien kanssa oli myös ongelmia. Omenat oli miltein kaikki pilalla jonkun ruven runtelemina. Tänä keväänä kirvat taasen tuhosivat osan istutuksista ja koivuista. Nyt omenasato tuntuu olevan hyvä. Pikkuruisessa omenapuussa on monen monta omenaa.




Mitäs kasvimaalle kuuluu? Tälläkertaa satoa on tullut runsaasti. Kesäkurpitsaa tulee niin että joka ruoassa on kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsa jauhelihakastike, kesäkurpitsa makaroni, kesäkurpitsa vuoka, grillattu kesäkurpitsa, kesäkurpitsamunakas, raaste jne.! 





Punajuuret alkavat olla jo melkoisia jättejä!


Myös kurpitsat kasvattavat suloisia pallojaan laatikoihin. Useampi kurpitsalyhty tälle syksylle? Ehkä saan nyt siemenetkin talteen!


Marjoja ollaan kerätty ihan hulluna. Marjapuskat ja mustikat, syssymmällä vielä puolukatkin. Vielä olis kerättävää aika lailla. Laittelinkin ystävälle viestiä että haluavatko superfoodia? Marjoja olisi kerättäväksi.


 Punaherukkaa meinasin mehumaijalla taas mehustaa maakellariin. Mustaherukkaakin täytyy mehustaa flunssien varalle. Tiivisteet säilyvät kellarissa moitteettomasti ja maistuvat talvella!


 Vadelmat on kerätty jo moneen kertaan mutta aina tuntuu tulevan uusia. Vielä saa siis vattujakin pakastaa.



Todellisuudessa olen joutunut vähän muihinkin hommiin kun ihan pelkkään köllöttelyyn. Pinosin puita vajaan talvea varten. Pitkälle en päässyt kun aurinko tuli pilvestä, kipitin tietty viltilleni lämmittelemään :)


Ratsastuskenttö projekti ei nyt edistynytkään ihan toivotulla tavalla kun byrokratia puuttui peliin. Koiratarha tuli kuitenkin Petrin toimesta vihdoin rakennettua koirille. Tallipuuhissa ja muissa pihapuuhissa koirat on pääsääntöisesti aitauksessa jos koiria ei pysty kokoajan vahtimaan.


Koiratarha on tontin perällä mukavan varjoisassa mäessä puiden siimeksessä. Neva on kaivanut itselleen viilentävän maakuopan jossa makaa jopa näillä helteillä läähättämättä. 


Vihtorilla sen sijaan on aina kuuma  kesät, talvet.

2 kommenttia:

  1. Upeasti olette saaneet oman kasvimaan satoa! Näyttää tosi herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Viime vuosi oli grande katastrofi mutta nyt mennään aika hyvällä mallilla! Porkkanakin sieltä puskee, vitsit että omat porkkanat on hyviä! Tulevana vuonna muokkaan taas vähän puutarhasuunnitelmia tämän vuoden mukaan. Punajuurta laitan vielä enemmän koska se kasvaa tosi hyvin ja maistuu grillattuna ja uuni lohkoina. Tai vailla aura, pinjansiemen punajuuret! Nam 😊

      Poista

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)