Kansakoulumme

Kansakoulumme

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Meidän vauvanvaunut!

Joululahjaksi saatiin vaunut. Joulun välipäivinä käytiin äitini kanssa etsimässä sopivia. Meille oli aika selvää että mitkä ovat vaunuissa määräävät kriteerit. Isot pyörät on ihan ehdottomat näihin meidän vaunumaastoihin. Kääntyvät etupyörät olivat myös nounou koska liikkumaan pitää päästä kelissä kuin kelissä.

Myyjä sanoi jo heti alkuun että meidän kriteerit täyttäviä vaunuja ei ihan kauheasti enää ole. Paljon on kaupunkivaunuja joissa oli sellaisia ominaisuuksia mitä me ei haluttu tai pidetty tärkeänä. Sopivat kuitenkin löytyivät ja mielestäni kauniit kun mitkä. Sopii pidellä sisällä ihasteltavana vauvan syntymään saakka!


Hoitolaukun hommasin erikseen nettikaupasta. Hauskasti hoitolaukun tikkikuosi sopii vaunujen kanssa yksiin. Moni sanoo ettei virallista hoitolaukkua tarvita. Varmaankaan ei itse laukkuna, mutta onhan näissä tämä näppärä vaunu ominaisuus, että hihnan saa kiinnitettyä työntöaisaan niin ettei laukku liiku eikä tipahda paikaltaan.


Metallinen tavarakori on kanssa meille tosi kätsy. Monissa malleissa oli kankaisia tavarakoreja mutta tänne tomuisille hiekkateille sopii helpommin puhtaana pidettävä malli.


Mamas ja papas vaunuleu on nyt roikkumassa vaunujen kuomussa. Kuomuun saa taitettua vielä lisälipan tuulen suojaksi, mutta silloin vaunulelu on kyllä edessä. Lelun voisi myös laittaa turvakaukalon kaareen.


Äitiyspakkauksesta saadun makuupussin ja unipupun olen pedannut jo odottelemaan käyttäjää. Voih... Tätä näkyä ihasteltiin molemmat Petrin kanssa. Vaikea kuvitella miltä ihastelu tuntuu kun  vaunuissa on ihan oma kyytiläinen.


3 kommenttia:

  1. No onpa kauniit rattaat. Me ostettiin edullisesti käytetyt ystäviltä. Meilläkin oli hakusessa vastaavilla kriteereillä täyttävät rattaat. Väriä ei nyt päässyt itse valitsemaan, mutta ajateltiin sen olevan sivuseikka. Ruskeat ja miltei uudet, niin eiköhän ne kelpaa vauvalle. Joulupukki toi tismalleen saman hoitolaukun meille, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se väri tosiaan ole kaikki kaikessa. Me kun saatiin vaunut lahjaksi niin oli mahdollisuus vaikuttaa myös väriin ja tilata itselle mieluisat 😊 Joo, hoitolaukku vaikutti kyllä kätsyltä. Hoitoalustakin löytyi kassista ja se on kyllä hyvä. Jos tulee vieraassa paikassa vaihdettua niin voi laittaa oman alustan suojaksi hoitoalustan päälle.

      Poista
    2. Joo, no se on ihan toinen juttu, ihana saada lahjaksi tommoisia isoja hankintoja. Niinpä tulikin se hoitoalusta mukana! Tykkään tosta hoitolaukusta myös siksi, että se on ns. aikuiseen makuun, tai ainakin omaani! Sitä voi jatkossa hyödyntää muissakin jutuissa, kun vaan vauvan hoitokassina.

      Poista

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)