Kansakoulumme

Kansakoulumme

torstai 5. tammikuuta 2017

Vauvantarviketta!

Yksi lastentarvike merkki mihin olen ihan hulluna on Mamas&Papas. Mielestäni heidän kaikki tuotteet sopii meille paremmin kuin hyvin. Ostimme Mamas&Papas sitterin jo viime vuoden puolella ja voi että se on ihana. Ystäväni sanoi että "sopii niin hyvin teidän kotiin" No, ei se tietenkään ole sattumaa. Haluan että asiat tuntuvat vauvasta kivalta, mutta myös näyttävät kauniille kotona.

Tähän postaukseen tulee pelkkää vauvatavaraa ja varustetta. Jos ei siis ole ajankohtaista tai kiinnostavaa, kannattaa hypätä yli :)

Sitterissä on vaikka mitä toimintoja. On keinutustoiminto ajastimella, 5min 10min 15min, musiikit, valot ja keinutusnopeus. Oman puhelimen saa liitettyä sitteriin ja siitä voi soittaa myös omaa musiikkia halutessaan. Vaikuttaa aika kätevältä kaikin puolin.!




Olen tässä kirjoitellut listaa puuttuvista asioista ja samalla kartoittanut sitä mitä kaikkea jo on. En kuvannut läheskään koko tavaravuorta, mutta pitkälti kuitenkin. Loput tavarat näkyvät ennenpitkää blogissa kun saadaan vauvanhuonetta kalustettua ja vaatteita ja koristeita paikalleen. Vielä siihen on pitkä matka, ja laskettu aikakin, sekä äitiysloma lähestyvät kovaa vauhtia.


Kuolalaput on hauska keksintö. Kuinka näppärä niitä onkaan vaihtaa aina tarpeen mukaan sen sijaan, että vaihtaisi koko märän paidan.


Lappuja laskin meillä olevan 15 kpl, eiköhän ne alkuun riitä :D


Äitiyspakkauksen 2016 vuoden pakettia paljon parjattiin poikamaisuuden vuoksi. Olen osittain kyllä samaa mieltä että tässä ylläolevat ovat kuoseiltaan aika poikamaisia. Huomaa kyllä vaatteista aika hyvin mitä ollaan itse hankittu ja mitkä on tulleet pakkauksen mukana. Meidän omasta hankintalistasta ei niitä värikkäitä vaatteita ole löytynytkään. Kyllä näillekkin varmasti käyttöä tulee, ainakin sitten kotivaatteina jos ei muuten.


Pitkähihaisia bodeja löytyy monessa eri koossa. Tässä ylläolevat ovat meidän ostamia menneiden kuukausien varsilta.

Äitiyspakkauksen potkupukuja


Yöpukuja on vaan kahdet. Niitä täytyy ostaa vielä muutamat lisää.  50cm varmaankin päästään liikkeelle, äitiyspakkauksen yöpuku sensijaan onkin jo isompaa kokoa


Siskoni toi meille joululahjaksi Espanjasta vaikka mitä ihania vauvanjuttuja. Aivan ihanan lelun, kylpypyyhkeen ja nämä hihattomat bodyt.


Huomaa kyllä että oma perhe tietää hyvin minkälaisista vaatteista me tykätään. Ollaan saatu aivan ihania ja just meidän näköisiä lahjoja!


Nämä ihanat Disney haalarit sain siskoni ystävältä. Voi jessus miten suloiset. Tähän kuuluu vielä kaunis hihaton Disney body!


Housuja meillä onkin sitten koossa jos jonkinlaisessa. Äitiyspakkauksen housuja en kuvannut läheskään kaikkia. Siellä löytyi kyllä ihan kauniita värejä, keltaista, ja minttua raidoilla ja ilman.



Täytyy myöntää että suurin osa vaatteista on aivan uusia. Olen tosi huono ostamaan yhtään mitään vaatetta kirpputoreilta vaikka huonekaluostostelu ei koskaan ole tuottanut mitään ongelmaa.



 Neuleita ja collaripaitojakin muutamat


Hattuja ja myssyjä moneen tarpeeseen. Isommat koot on vielä laatikossa pesua odottelemassa!


Sukkia ja ensitumppuja


Töppösiä ihan ensiviikoille
 

Uniriepuja. Ruskea äitiyspakkauksesta, pupu ostettu jo vuosia sitten ja lammas joululahja!


Tarvikkeita jos jonkimoisia. Meille olisi tarkoitus rakentaa kiinteä hoitopöytä uuteen kylpyhuoneeseen. Osaan mielessäni jo hahmottaa miltä se tulee näyttämään. Voi kun pääsisi jo laittamaan kaikki paikalleen!


Somistustavaraa vauvan huoneeseen. Tauluja on muutama iso ovaali lisää nallekuvilla. Valkoisia tietysti, näätte sitten valmiissa kokonaisuudessa!


Posliininupit olen hankkinut vauvanhuoneen kiinteiden komeroiden vetimiksi. Näyttävät huomattavasti paremmilta kuin olemassa olevat lastulevyhirvitykset.


Koska pinnäsänkymme on niin näyttävä se tarvitsi mielestäni vielä vuodekatoksen viimeistelemään fiilis. Unina katos on suomalaista työtä! En ole raaskinut avata edes paketistaan vielä, odotan että saan laittaa sen suoraan paikalleen sängyn päälle.





Tummasta värityksestä huolimatta pidin äitiyspakkauksen makuupussista. Rauhoittava tummansininen väri.


Petrin mielestä vaipparoskis oli ostoksista vuoden turhake. No, vaipparoskiksesta voi olla montaa mieltä, mutta sain sen välipäiväalesta erittäin edullisesti niin tuli ostettua. 


Sitäpaitsi, kun vaipat on pakattu tänne ilmatiiviisti ja hajuttomasti on isompi todennäköisyys ettei koirat löydä vaippojen luokse :)

Muutamia leluja ollaan myös hankittu jo jostakin alennusmyynneistä pitkin kuluneita kuukaisia


Vaunulelu Mamas&Papasilta


Vanhempani ostivat meille joululahjaksi vaunut. Äitini kanssa käytiin välipäivinä valitsemassa sopivat meidän olosuhteet huomioon ottaen. Isopyöräiset kaunottaret sieltä tuli tilattua. Valkoiset tienenkin. Ihana hoitolaukku odottelee postissa. Olen ollut taas tämän viikon niin huonovointinen etten ole jaksanut/voinut ajaa edes postiin hakemaan hoitolaukkua. Kurjaa että pahoinvointi palasi tässä lopussa taas pahempana takaisin. Kovat odotukset on kuitenkin, että vielä pystyisin olemaan töissä viimeiset viikot ennen äitiysloman alkua.

Onneksi meillä on näitä iloisia piristäjiä jotka ilahduttavat sohvalla makoilijaa. Vihtori kävi jouluna yllätykseksi trimmissä ja tuli ihan nakupoikana takaisin. Hän on vähän erinäköinen näin vähän karvattomampana versiona :)


Laittelen vaunuista heti kuvia kun saadaan ne kotiin. Tarkoitus olisi myös kuvailla kylpyhuonerempan vaiheita tännekkin. Laatat on jo meidän eteisessä odottelemassa valmiina.


10 kommenttia:

  1. Voi, mitä kaikkia ihanuuksia olette vauvalle hankkineet! Me olemme ottaneet äitiyspakkauksen kaikille kolmelle lapselle, vaikken niistä vaatteista oikein ole räikeiden värien vuoksi tykännytkään. Toppahaalarit ovat olleet kyllä kaiki käytössä, kun ovat olleet keväällä syntyneille lapsille juuri sopivat sitten seuraavana talvena. Makuupussit ovat olleet myös ihan kauniit ja ne olenkin halunnut säästää lapsille muistoksi, samoin äp:n lorukirjat ja huppupyyhkeet. Minäkään en vielä esikoisen aikaan käynyt kirpputoreilla ja tunnuin törmäävän siellä vain nukkaisiin ja tahraisiin vaatteisiin. Nyt viime vuosina olen kuitenkin löytänyt tosi kivoja ja hyväkuntoisia vaatteita varsinkin meidän tytölle kirpputorilta ja kiertelen niitä aina innoissani hyvien löytöjen toivossa. Itselleni en kyllä osaa kirpparilta ostaa vaatteita, huonekaluja ja esineitä vain. Iloa loppuodotukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä on kyllä ihana ostostella. En malta odottaa että saa laittaa kaikki huoneeseen esille henkareihin roikkumaan. Toppahaalari oli kyllä tässäkin pakkauksessa ihan sievä, tulee varmasti käyttöön! Joku siinä tosiaan on, että en minäkään itselle ole yhden yhtä vaatetta ostanut kirpparilta. Huonekaluja, astioita ja kodintavaraa kylläkin. Yhden haalarin ostin kyllä kun oli niin siistikuntoinen vauvalle ensi syksyksi. Täytyy käydä kiertelemässä kunhan jään äitiyslomalle ja on aikaa jos vaikka tekisi hyviä löytöjä tulevaan. ☺️

      Poista
  2. Ihania juttuja. Munkin mielestä äitiyspakkaus oli hieman enemmän poikamainen, mutta kaikki tulee käyttöön viimeistään silloin, kun kaikki muut vaatteet on pesussa :) Toi makuupussi kuului mun suosikkeihin pakkauksen tavaroista. Tykkäsin kyllä toppahaalaristakin. Mulla on myös nyt hiipinyt taas pahoinvointi kuvioihin, mutta painottuu aamuihin ja menee onneksi syömisen jälkeen ohi.
    Voiko noista teidän valitsemista vauvanvaatteista päätellä väreistä hieman sukupuoltakin ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullakin pahoinvointi palannut, se on niin kurjaa... ☹️️ Joo, mun mielestä siinä pakkauksessa oli kuitenkin paljon kaikkea käyttökelpoista ja niin uskomattoman hienoa että sen saa ilmaiseksi. Ei auta nurista siis! Niin, meidän värivalinnat, voiskohan niistä jotakin päätellä... ;)

      Poista
    2. Mä ehdottomasti halusin valita pakkauksen rahan sijasta, etenkin näin ensimmäisen kohdalla. Se on niin ainutlaatuinen etu meille suomalaisille. Se fiilis, kun sen sai kantaa kotiin ja alkaa tutkimaan sisältöä! <3

      Poista
  3. Olisi kiva lukea mitä pakkaatte mukaan synnärille sairaalakassiin :)!
    Ihania tavaroita ja vaatteita. Itse skippasin pakkauksen kun toinen lapsi tulossa ja olen lemppareita säästellyt yllin kyllin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Voin tosiaan kirjoitella siitä. Ajattelin hoitolaukun pakata sairaalakassiksi niin täytyy esitellä sen sisältö sitten pakattuna ☺️

      Poista
  4. Ihania juttuja tosiaan siellä hankittuna :) Ja vaikkei olekaan enää itselle ajankohtaista, niin kiva näitä on katsella ja lueskella, ja samalla muistella omia vastaavia aikoja. Oma esikoinen täyttää jo kohta 15v., mutta edelleen äitiyspakkaus laatikko tallessa ja täytettynä niillä ihanimmilla vaatteilla joita ei raskinut laittaa kiertoon :) Onnellista odotuksen jatkoa sinne,toivotaan, että olo helpottaa vielä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni tuntuukin säilyttävän äitiyspakkauksen muistoksi lapselleen. Se on tosi ihana ajatus, varmasti mekin säilytämme ja nimen omaan keräämme parhaat tavarat mukaan. Itse sain penkoa vanhoja äitiyspakkauksia, on tyyli vähän muuttunut siitä kun minua varten pakkaus aikoinaan tuli. Velour oli silloin kova sana paidoissa ja housuissa 👍🏻😁

      Poista

Kiitos viestistäsi! Olisi mukavaa, jos jättäisit myös nimimerkin kommentoidessasi anonyymisti :)